SimpleSite on uusi helppo ja nopea tee-se-itse kotisivujen tekoon erikoistunut palvelu. Voit avata omat kotisivut helposti ja nopeasti itse tekemällä. Herrasmiesblogimme törmäsi SimpleSiteen sattumalta, joten meidän oli pakko tehdä kirjoitus aiheesta. Niin helppoa ja vaivatonta kotisivujen teko on SimpleSiten palvelun…
Avainsana: vinkit
Moni kotona varmasti painii tämän ajankohtaisen asian kanssa, sillä ovathan eskarit taas alkaneet. Kengännauhojen solminta on toki joskus hankalaa meille aikuisillekin. Ei siksi, ettemme osaisi solmia kengännauhoja, vaan siksi että niille olisi mukava löytää jokin nopeasti taittuva tyyli. Allekirjoittanut usein…
Oletko miettinyt miten olla todellinen herrasmies? Lukiosta, ammattikoulusta tai korkeakoulusta päästyäsi tuntuu, että olet jäänyt junnaamaan paikoilleen, vailla oikeanlaista kehitystä? Kokeile lähteä ulos mukavuusalueiltasi. Voit yllättyä siitä, kuinka paljon ihminen voi kehittyä tekemällä asioita eri tavalla kuin ennen. Etenkin me…
Kolmiulotteinen tulostus eli 3D-tulostus tarkoittaa virtuaalisen mallin tuotteistusta ihan fyysiseksi esineeksi asti 3D-tulostimen avulla. Tulostin pystyy käyttämään materiaaleina vaikkapa muovia, metallia, keraamia tai lasia. Tulostusmateriaalin saa yleensä omassa kasetissa tarpeen mukaan – kasetista mallintamiseen tarkoitettu materiaali johdetaan tulostuspäähän esim. nauhana…
Rusetin solminta ei aina onnistu muitta mutkitta. Sitä voisi pitää jopa huomattavasti vaikeampana kuin kravatin solmimista, josta muuten löydät ohjeen täältä. Rusetin solmiminen on kuitenkin jokaisen herrasmiehen välttämätön tarve, tai ainakin edes varmuuden vuoksi hyvä osata. Siksi keräsimme herrasmieslukijoillemme rusetin…
Tiesikö että puhelimessasi on todennäköisesti paikka jonne voit tallentaa SOS-tiedot? SOS-tiedoilla tarkoitetaan yleisiä terveydentilaasi liittyviä oleellisia tietoja sekä läheistesi yhteystietoja. Nämä tiedot tulevat tarpeeseen etenkin silloin, jos sinulle sattuu jotain ja hoitohenkilökunta tarvitsisi kriittisiä tietoja terveydentilastasi ja lähisukulaisistasi: esim. onko…
Perusaineenvaihdunta pitää yllä tärkeimpiä elintoimintoja, siihen kuuluvat mm. keuhkojen ja sydämen toiminta. Aineenvaihdunta (metabolia) on biologinen prosessi – aineenvaihdunnassa ravintoaineita muokataan, jotta ihminen saisi energiaa sekä rakennusaineita solun tai eliön käyttöön. Aineenvaihdunnan nopeus ja tehokkuus ovat enimmäkseen kiinni geeneistä, iästä,…
Mistä tunnistaa täydellisen herrasmiehen? Tietenkin siitä, että hän on täynnä positiivisia yllätyksiä ja hän tekee kaikkensa saadakseen puolisonsa tuntemaan itsensä erityiseksi. Miten sitten piristää seurustelua perusarjen keskellä? Tee asioita, jotka yllättävät puolisosi kunnolla ja positiivisessa mielessä tietenkin. Yksi hyvä tapa…
Miesten pukujen istuvuus on välillä kuin jonkinlaista mustaa magiaa – ainakin kun katsoo keskivertomiehen pukua ja miten se yleensä istuu. Joko kyseessä on hällä väliä -asennetta eli tietoista ignoorausta tai sitten miehet eivät yksinkertaisesti tiedä, mistä puvun istuvuus tulee. Tai…
Mitkä ovat tärkeimmät miesten puvun värit, jotka ainakin jokaisella liikemiehellä tai työkseen pukua käyttävällä miehellä tulisi vaatekaapista löytyä? Herrasmiesten blogimme listasi viisi tärkeintä miesten pukujen väriä, jotka jokaiselta olisi hyvä löytyä kaapista. Ainakin silloin, jos työssäsi tarvitset säännöllisesti pukua. Toki…