Hiusten letittäminen on hiljattain noussut Suomessa somehitistä yleiseen tietouteen. Isät letittävät nykypäivänä tyttärien hiuksia yhä enemmän ja enemmän. Herrasmiestaidot ovat oleellinen osa isänä olemista. Fish Black Lake haluaa kantaa kortensa kekoon niin herrasmiesten yleistiedon parantamisen, kuin myös käytännön tiedon jakamisen suhteen. Siksi keräsimme jo aikaisemmin hiusten letitysohjeita blogiimme. Ja nyt päätimme jakaa letityskursseista tietoa.
Letityskurssi – isän on aika oppia letittämään
Se, että isä letittää tyttären tai miksei pojankin hiukset, on todella hieno juttu. Blogimme haluaa edistää herrasmiestaitoja, mutta ei ole pahitteeksi oppia lisää niksejä siitä, miten olla parempi isä. Kaikille isille lettien tekeminen ei luonnistu ja siinä ei ole mitään pahaa. Voit oppia lukuisia muita tapoja, joilla saat paremman yhteyden lapseesi.
Mutta niille, joille hiusten letitys sopii kuin täydellinen neljän osion letti päähän, haluamme rohkaista teitä lisää. Menkää kursseille, hopi hopi!
Ja toki letityskurssit sopivat niillekin, jotka eivät sitä millään tunnu oppivan. Letityskurssi on oiva tapa oppia letitys, vaikka tuntuisi siltä, ettet sitä koskaan opi. Ammattilaisen avulla saat varmasti kullanarvoisia vinkkejä täydellisen letin tekemiseen.
Comments are closed.