Joululahja miehelle – katso vinkit

Kunnon joululahja miehelle on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Ja taas on se aika vuodesta, kun monessa taloudessa kysellään, mitä miehelle joululahjaksi? Joululahja miehelle on usein kuin lottoarvonta, mahdollisuudet onnistumiseen ovat siis lähes yhtä hankalat. Kaiken kukkuraksi miehellesi joululahja saattaa olla erittäin tärkeä asia, vaikka hän ei sitä ilmi toisikaan.

Vaikka olemme ensi sijaisesti herrasmiesblogi miesten tarpeisiin, eli autamme yleensä miehiä vinkkien saamisessa, on välillä hyvä myös auttaa lukijoidemme vaimoja tai tyttöystäviä. Esimerkiksi juuri joululahjaideoita ajatellen. Mies taitaa loppujen lopuksi olla se hankalin kohderyhmä. Se sakki jolle on oikeasti todella vaikeaa löytää hyvä joululahja. Joululahja miehelle, etenkin poikaystävälle tai vaikkapa omalle isälle saattaa olla todella iso riesa. Tutustu täältä joululahjaideoihin hieman paremmin tai mene suoraan osoitteeseen Elamyslahjat.fi, mikäli siippasi kaipaa kunnon elämyksiä vesillä, ajaen tai ilmassa. Toki myös lahjakortit ravintoloihin tai muihin vähemmän extreme-kokemuksiin onnistuvat.



Mitä joululahjaksi? Miehelle voi ostaa monenlaista

Joululahja miehelle on kuten todettua hankala asia. Joskus saatamme kysyä itseltämmekin, mitä miehelle kuuluu ostaa joululahjaksi? Tämän vuoksi on hyvä konsultoida montaa eri tahoa perheestäsi tai mikä parempaa, kysyä puolisosi oma rehelinen mielipide. Kannattaa muistaa, että miehet usein vähättelevät joululahjoja, mutta todellisuudessa toivovat toki itselleen kunnon joululahjaa. Miehelle se taitaa olla kunnia-asia vähätellä asiaa.

Blogimme kaikessa herrasmiesmäisyydessään on hyvä vinkkiarkisto kaikenlaisia lahjaideoita ajatellen. Alta näet listauksen parhaimmista vinkeistä, jotka takuuvarmasti tuovat elämäsi miehelle ainakin hieman toisenlaisen, mutta ikimuistettavan joulun:

Jos sopiva lahjaidea miehelle ei vielä yllä olevista vinkeistämme auennut kunnolla, tutustu ehdotuksiimme miesten vaatteille tarkoitetusta osiostamme, sieltä saat myös loistavia ehdotuksia pukin säkkiin.

Miehelle joululahja on sinun tavoitteesi lisäksi myös meidän missiomme, joten toivotamme vilpittömästi onnea etsintöihin. Toivomme, että joululahja miehelle löytyy jo vaikka heti seuraavan kulman tai klikkauksen takaata. Joululahjaideoita miehille löydät toki myös keskustelupalstoilta, joten tarkenna etsintöjäsi mikäli et meiltä löytänyt juuri sitä parhainta mahdollista ideaa joululahjaksi. Vaikka elämykset ovat blogissamme ehkä se tärkein lahjaidea, täytyy muistaa, että ne eivät kaikille yhtä paljon maistu.

Muistathan siis, että kunnon joululahja miehelle löytyy aina tapauskohtaisesti. Ja kun hyvä sellainen löytyy, pysyvät molemmat osapuolet parisuhteessa tyytyväisinä. Allekirjoittanutkin sen lupaa: hyvä joululahja pitää miehesi tyytyväisenä pidemmän aikaa. Ja jos et keksi mitään muuta, tilaa joululahjaksi miehellesi vaikkapa lehti. Jokin häntä kiinnostava julkaisu. Mukana tulee yleensä myös jokin hyvä tilaajalahja. Tilaa joululahjaksi miehelle lehtiä alla olevaa banneria klikkaamalla:

Viimeisimmät artikkelit

Mr Lake Written by:

One Comment

  1. Lämpimää juomaa jouluun
    22.6.2016

    Konjakki on monelle miehelle tärkeä juttu – sen vuoksi kannattaa harkita kunnollisten konjakkilasien ostamista miehelle:
    http://www.whiskyrant.com/konjakkilasit/

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.